25 vuoden takuu hautakivien vakauttamiselle
Sisaryhtiö Trygg noudattaa toiminnassaan Ruotsin hautamuistomerkkien keskuslautakunnan julkaisemia määräyksiä „Montering och provning av gravvårdar 2019“ (Hautamuistomerkkien asennus ja testaaminen 2019).
Tarjoamme ainoana oman toimialamme edustajana kattavan 25 vuoden takuun, joka kattaa myös juurten, kasvien ja sisään painuneiden arkkuhautojen aiheuttamien muutosten korjaamisen. Meidän työmenetelmä perustuu siihen, että perustukset voivat jossain määrin liikkua, jotta roudan nousu ei vaikuta perustuksiin.
Meillä on hautakivien vakauttamisen osalta laaja kokemus, jonka olemme hankkineet 15 000 Ruotsissa ja Tanskassa vakautetun hautakivien kautta.
Meidän menetelmän puitteissa voi vanhat betoniperustukset ja kivet jättää alkuperäisille paikoilleen, vähentäen näin mahdollisia ympäristön kuormitusta.
Meidän liikkuvat tukirakenteet on valmistettu varta vasten kyseisen kohteen tarpeisiin, pystytetään työkohteessa, herkän ympäristön ylimääräistä vaurioittamista välttäen, joten traktoreiden tai kaivinkoneiden käyttö ei ole tarpeen.
Käyttämiemme tukirakenteiden avulla voi vakauttaa maksimissaan 330 cm korkeita ja 1500 kg painoisia hautamuistomerkkejä.